Sarjat

Johtajuus

Johtajuus lähtee itsensä johtamisesta. On sanottu; ”Kun johdat, voit pelastaa itsesi sekä ne keitä johdat.” Tässä mielenkiintoisessa sarjassa johtava pastori Waltteri Haapala haastaa rohkeasti ja lämpimästi kasvamaan johtajuudessa, pohtimaan mitä hengellisen johtamisen ytimessä on, kuinka kulttuuria johdetaan sekä mitä johtajan pimeä yö mahtaa pitää sisällään.

Katso sarja

Rohkeus

Nouse ja Loista -Youth. Nuorille ja nuorten työmuodoille suunnattua rohkaisevaa puhetta teemasta: ROHKEUS. Sarjaa houstaa Jodahe Sabure & Rebecca Palmi. Uusi jakso julkaistaan viikoittain YouTube kanavallamme.

Katso sarja

Ihmisyys

Miten kokonaisvaltaisen ihmisyyden huomioiminen vaikuttaa lähimmäisen kohtaamiseen tai yksilön arkielämään? Tässä sarjassa teologi ja kirjailija Sara Saarela avaa ihmisyyden näkökulmaa Raamatun valossa. Kristillisyydessä usein painotetaan ihmisen hengellisyyttä ja sielun näkökulmaa, mutta vähintäänkin yhtä tärkeänä käsitteenä tulisi nostaa ihmisen inhimilliset tarpeet.

Katso sarja

Suhteet

”Suhde itseemme on elämämme pisin ihmissuhde”. Näin totesi tunnettu terapeutti pohtiessaan elämää. Kristinuskosta sanotaan usein, että se ei ole uskonto, vaan suhde. Mitä tällä tarkoitetaan? SUHTEET -sarjan ydintarkoitus on auttaa sinua ja ryhmääsi syventämään suhdetta itseesi, puolisoosi, lapsiisi ja Jumalaan.

Katso sarja

Usko 1.0

Usko 1.0 – Kristinuskon ensiaskeleet sarja kokoaa kristinuskon pääteemat kuuteen innoittavaan jaksoon, joissa kokeneet opettajat avaavat merkittävimpiä kristinuskon teemoja ymmärrettävällä tavalla. Usko 1.0 sarja on tuotettu erityisesti vasta uskoon tulleille, mutta soveltuu myös muuhun pienryhmä käyttöön. Sarja on osana valtakunnallista Se Löytyi -mediakampanjaa.

Katso sarja

Kuuluuko hyvä elämä kaikille?

Puhetta onnellisuudesta, yksinäisyydestä, yhteydestä, kärsimyksestä, kukoistuksesta ja kestävyydestä. Miten onnellisuus määritellään? Miksi ihminen on aina enemmän negatiiviinen? Onko meidät kristittyinä kutsuttu kärsimään? Tässä sarjassa psykoterapeutti ja pastori Harri Kankare pohtii yhdessä Neea Perhon kanssa, mitä hyvään elämään kuuluu.

Katso sarja

Yltäkylläinen elämä

Tiesitkö, että ihminen ajattelee 60.000 ajatusta päivässä, joista 95% on tismalleen samoja kuin edellisenä päivänä. Ilo, rauha, pitkämielisyys, usko ja rakkaus ovat hedelmiä, jotka haluavat nousta sisältäpäin nostaen ja kannustaen yltäkylläiseen elämään. Tässä sarjassa pastori Niklas Niemelä johdattelee kuulijan pohtimaan elämän sisältöä ja uskon vaikutusta kahden todellisuuden välillä.

Katso sarja

I love my Bible

Oletko koskaan miettinyt, kuinka realistinen kuva sinulla on Jeesuksesta?  ”I love my Bible” sarjassa vanhempi konstaapeli ja raamatunopettaja Ville Pitkänen avaa käytännönläheisiä pohdintoja siitä, mitä Jeesuksen kaltainen elämä on ja kuinka ihmeellisellä tavalla Jumalan sana voi vaikuttaa sinun henkilökohtaisessa elämässäsi.

Katso sarja

Minun Jumalani

Oletko koskaan pohtinut millaisen Jumalakuvan kautta katselet maailmaa? Miten maailmankäsityksemme muuttuu kun tiedostamme, että Jumala katselee maailmaa rakkaudesta käsin? Jeesuksessa näemme millainen Jumala on. Empiirinen tutkimus kertoo, että ihminen tulee syvästi onnelliseksi suhteiden kautta. Tässä sarjassa pastori ja teologi Jake Lindqvist avaa syvempää ymmärrystä Jumalasta ja yhteyden merkityksestä.

Katso sarja

Minäkuva ja terve hengellisyys

Minäkuvamme muodostuu siitä, mitä ajattelemme itsestämme. Kristittyinä minäkuvaamme vaikuttaa myös käsityksemme Jumalasta. Tässä opetussarjassa terapeutti Elli Meklin jakaa avaimia terveeseen minäkuvaan, joka johtaa terveeseen hengellisyyteen.

Palaute

Anna meille palautetta Nouse ja loista -työstä käyttämällä tätä lomaketta.